Diane Cooper

Hiljaiset kivet

Suom. Päivi Piiroinen ja Juha Pitkänen

Kustannus Oy Taivaankaari 2005, 282 S.

Kirjailija on kansainvälisesti tunnettu parantaja ja terapeutti, joka kurssittaa ja esiintyy radio-ohjelmissaan ja tv-esiintymissään ohjaten ihmisiä heidän henkisellä tiellään. Kolmetoista kirjaa on jo ilmestynyt ja käännöksiä tehty 22 eri kielelle.

Hiljaiset kivet oli ensimmäinen tutustumiseni kirjailijaan, josta toki olin kuullut, mutta vasta kun kirja osui omalle kohdalle toisen patistuksesta, luin sen. En enää ihmetellyt, miksi ystäväni oli tohkeissaan kirjasta, joka ns. kolahti häneen.

Nyt tuntuu olevan vallalla oikea ”kirjahyökkäys”, jonka avulla mahdollisimman monia mahdollisimman laajasti houkutellaan tutustumaan henkisen tien eväisiin. Tahti on kova, sillä en tunne saavani minkäänlaista lepotaukoa henkisen tulituksen suhteen. Mitä enemmän luen ja tutustun, sitä enemmän tunnen kasvavani ja joudun toteamaan lukemiani asioita toimiviksi omalla kohdallani. Koen, että saan mielettömästi voimaa ja ajatus kirkastuu, vaikka tällä hetkellä olen jälleen kerran uusien kysymysten edessä.

Faktan ja fiktion erottaminen ei ole helppoa, kuten Da Vinci-koodinkin kohdalla on käynyt, viimeksi 21.3. maikkarin aamulähetyksessä kerrottiin Vatikaanin ns. kriisistä kirkon vanhimpia ja arvovaltaisimpia järjestöjä kohtaan. Kuhina on melkoinen.

Atlantis tuntuu myös olevan aina edessämme, siitä muistutetaan jatkuvasti. Kirjan päähenkilöt Joanna ja äitinsä Helen sekä Marcus-ystävä saavat kuolevalta munkilta Atlantiksesta peräisin olevan erikoisen kirjakäärön, joka piti viedä käännettäväksi. Tietenkin matkalaisia odotti ahne järjestö, joka teki kaikkensa katkaistakseen matkalaisten suunnitelmat.

Lukija tempautuu mukaan seikkailuun, ja heillä on epäonnea tai onnea henkisten lakien mukaan. Helen on selvänäköinen, ja pakenijat onnistuvat harhauttamaan takaa-ajajiaan, joilla on apureita mitä kummallisimmissa paikoissa.

Kirjailija selventää hienotunteisesti, mikä voima on ajattelulla ja peloilla, miten vedämme puoleemme ihmisiä ja sattumuksia, onnea tai onnettomuutta. Kirjan alussa on myös mielenkiintoinen ja tärkeä kuvasarja niistä pyhistä merkeistä, jotka on annettu ihmisille selvitäksemme kokeistamme. Niiden väritys on ylimaallinen: luo yhteys jumalallisuuden kanssa, tuo taivas maan päälle, yhdistä intuitio ja rakkaus, avaa syvä ymmärryksesi ja poista karmista velkaasi, aktivoi sydämesi tavalla, joka avaa voimalinjoja ympäri planeetan, tuo ystävyyttä kaikille yksinäisille ihmisille ja valaise maapallon kauneus sekä löydä syvällä itsessäsi piilevä taikavoimasi ja tuo se viisaasti esille.

Miten yksinkertaisia mutta velvoittavia ja toisinaan mahdottomiltakin tuntuvia lakeja! Mutta ne toimivat. Tietenkin lukija on vain ihminen ja joutuu ajatustensa loukkuun. Ja vaikka tietäisi, että nyt ei saisi ajatella kuten juuri nyt ajattelee, niin ei saa käännetyksi ajatuksen ansaa kuin kenties vasta monta tuntia kestävän yrityksen jälkeen. Esimerkkinä olkoot vaikka se, että harhaudutaan ajattelemaan, miksei joku henkilö nyt soita vaikka hänen pitäisi soittaa! Miksen tapaa sellaista ja sellaista kumppania, kunpa en tapaisi alkoholiin kiintynyttä, tupakoivaa tmv. Ja miten käykään, juuri heitä vedämme puoleemme ja saamme näin kokemuksia.

Ajatuskaavan muuntaminen on asia, jota painotetaan henkisissä kirjoissa, mutta kaipa se hiljalleen tehoaa. Ainakin tässä kirjassa asiat selkiytetään päähenkilöiden keskustelujen ja luonne-eroavaisuuksien yhteydessä niin, että asian pitäisi upota aivoihimme. Miten herkästi naurammekaan suuren maailman johtajille ja heidän ns. väärään johtamistapaansa. Emme muka voi vaikuttaa – harhaahan tämä on. Ajatuksillamme voimme luoda heille sotaa välttäviä ajatuksia ja heräämistä, mutta nämä johtajat on valittu keskuuteemme moninkertaisin valinnoin. Viha ja iva vain on poistettava täydellisesti, vihollista on jaksettava rakastaa, silloin rakkaus toimii ja ajatus saavuttaa päämääränsä.

Monet teokset ovat myös kertoneet voimalinjoista, joiden päälle on rakennettu kirkkoja, palatseja, parlamentteja ja temppeleitä. Osa niistä on jo täynnä ns. pimeää voimaa, joiden energiat herkkä tuntee. Stonehenge ja Machu Picchu ovat nyt tärkeinä näyttämöinä, ja sieluni huusi koko ajan, että milloin nyt puhutaan niistä pyramideista, minne ne on jätetty – lukemisen ahneuksissani kun en vielä tiennyt, että tämä oli kirjasarjan ensimmäinen osa. Ihan varmasti pyramidit saavan sijansa.

Joka tapauksessa olen käynyt Stonehengeä katsomassa ja kiukuttelin siitä ihmisvirrasta, joka moninaisin energioinensa tuhosi pyhyyden. Ystäväni oli myös kertonut, miten Stonehengen lähellä on eräs kaupunki, jossa ufot ovat jatkuvasti näytillä, ja jos asettuu määrättyyn paikkaan, niin ei voi niitä olla toteamatta. Joten kiukuttelin sitäkin, että olin bussiin sidottu enkä voinut tehdä sitä mitä halusin. Monen muun tavoin ahdistuin siitä, kun en tuntenutkaan sitä mitä piti. En voinutkaan tuntea negatiivisten ajatusten vallitessa, nyt henkistä kasvua on enemmän ja malttia myös. Yhtä kaikki liialliset odotukset ja materiaalisuus pilaavat paikkaa koko ajan, pyhä maaperä tuhoutuu ja kieltojakin on ehditty antaa viranomaisten taholta.

Machu Picchu on enkeliportaali, ja kondoorit suojelijoita ja vartijoita. Kirja on jännittävä, eikä sitä malta jätätä kesken, mutta teksti pitää lukea uudestaan – vaikeaselkoinen se ei millään muotoa ole, vaan sisältää niin paljon asiaa, että on puhdistettava ajatuksensa ja keskityttävä uudelleen – aivan kuten kirjassa tuodaan esille feng shui-teema. Ihmisten erilaisista harhoista tuodaan esiin lempeällä tavalla muutamia oleellisia asioita, mutta tärkeitä ovat myös unemme, joista pitäisi jaksaa pitää unikirjaa. Kun luin tuota tuttua kehotusta minua nauratti, sillä kun olen koettanut kirjoittaa uniani muistiin, näen vain käsittämättömiä töherryksiä aamulla, joista en saa millään selvää – unet toki enimmäkseen muistan ja kirjoitan niitä uudelleen muistiin selkokielisesti. Ovatko unet hologrammeja? Viime yönä katselin kummallisia kolmiulotteisia televisioita, kahta omituista mallia, joista näkyi aivan muuta kuin olisin halunnut nähdä. Sivu 272 väittää, että jokaisella planeetalla, linnunradalla ja maailmankaikkeudella on oma suunnitelmansa. Suuri jumalallinen kokeilu on aukeamassa ja tämä paljastetaan siniselle planeetallemme. Kaikki on hologrammia, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, niin ylhäällä kuin alhaalla, tasapaino on kaiken avain, se paljastaa kaiken. Totta! Kaikki on rakkaus ja kaikki on yksi.

Valo voitti jälleen kerran pimeyden, taitelu oli voimakas mutta antaa lukijalle itsevarmuutta omissa taisteluissaan. Tämänkin vuoksi kirja on tärkeä. Se vetää puoleensa pelkän jännityksenkin etsijöitä, jotka joutuvat tekstin taikapiiriin ja muutama siemen on taas kylvetty. Eikö muuten olekin ihmeellistä, miten moni haluaa tietää Jumalasta varsinaisesti haluamatta tehdä töitä asian eteen. Olemme kuitenkin osa Jumalaa, emme mitenkään voi välttyä tältä. Siksi sielumme palo on niin voimakas ja kaipaa näitä kirjallisia valomainoksia ja sitä tietoa, mitä hiljalleen sopivissa kohdissa eteemme aukaistaan.

Tuula Pelttari