Ultran kirja-arvostelu

Anthony de Mello
 
Havahtuminen

Like-Kustannus
160 s.

  Tämä kirja osui käsiini vahingossa, niin kuin todella tärkeät kirjat tapaavat osua. Joskus joku kirja muodostuu käänteentekeväksi ihmisen elämässä. Tässä yhteydessä on mainittu mm. Morganin ”Viesti oikeiden ihmisten maailmasta”, Redfieldin ”Yhdeksän oivalluksen tie” ja Walschin ”Keskusteluja Jumalan kanssa”. Minulle tällaiseksi kirjaksi muodostui ”Havahtuminen”. Kirja, johon on palattava aina uudelleen ja uudelleen – 160 sivua täysipainoista asiaa! Yksien kansien sisällä koonta Ouspenskyn, Krishnamurtin, Jungin, Maslowin, Franklinin ym. ajatuksia; zenismiä ja raamattua, oivallinen yhdistelmä idän ja lännen viisautta.

Anthony de Mello oli jesuiittaveljestön jäsen ja toimi sielunhoidon koulutukseen keskittyvän Sadhana-instituutin johtajana Intiassa. Hän toimi psykologina ja terapeuttina ja piti 18 vuoden ajan retriittejä, työpajoja, rukousseminaareja ja terapiakursseja eri puolilla maailmaa. ”Havahtuminen” ilmestyi de Mellon kuoleman (v. 1987) jälkeen. Siihen on tallennettu hänen New Yorkissa pitämänsä luennot J. Francis Stroudin toimittamina.
Tämän kirjan ”punainen lanka” on tietoisuus, sen merkitys, saavuttaminen ja esteet sen saavuttamiselle. De Mello käsittelee erilaisia teemoja (rakkaus, kärsimys, uskonto, riippuvuus, pelko ym.) tästä näkökulmasta. Hän valottaa tietoisuuden merkitystä näiden eri teemojen kautta, selvittäen asiaa spiraalimaisesti aina enemmän ja enemmän..
De Mellon perusajatus on, että useimmat ihmiset elävät mekaanisesti, ”unessa”, eivätkä elä tietoista elämää. Havahtuminen on heräämistä tästä unesta, tiedostamista, nykyhetkessä elämistä, kiintymyksistä ja riippuvuuksista irtaantumista, itselle kuolemista. Hengellisyys on havahtumista.
”Unessa oleminen” tarkoittaa, että minä on menneiden kokemusten, ehdollistumisten ja ohjelmoinnin kasauma. Ihmiset itse eivät ole ollenkaan läsnä, vaan esim. heidän isänsä tai äitinsä elävät heissä. Heidän isänsä/äitinsä kokee ja reagoi, eivät he itse. Samoin katsoessamme toista ihmistä, emme näe häntä todella, vaikka luulemme näkevämme. Näemme vain kuvan, jonka olemme keittäneet kokoon mielessämme. Luomme mielikuvan ja katsomme tuota ihmistä tuon mielikuvan läpi. Pyörimme ”omassa päässämme” ollen omien ajatustemme ja tunteidemme vankeja.

Olemme myös käsitteidemme vankeja. Käsitteet ovat aina jäätyneitä. Todellisuus virtaa. Jokainen varpunen on samanlaisuudestaan huolimatta erilainen kuin toinen. De Mello kehottaa myös hidastamaan vauhtia, maistamaan, haistamaan, kuulemaan ja antamaan aistien herätä. ”Olkaa tietoisia siitä, mitä sanotte, teette, ajattelette ja miten toimitte. Se mikä on tietoista, on hallinnassa, se mistä ette ole tietoisia, hallitsee teitä”. Myös maailman katsominen jonkin ideologian läpi, tekee meistä vankeja. Mikään todellisuus ei mahdu ideologiaan, elämä on aina sitä suurempi. Sekä käsitykset että ideologiat on kyseenalaistettava.
Havahtuakseen ihmisen on oltava halukas heräämään, muuttumaan, löytämään uutta ja ymmärrettävä, että hänen päässään on virheellisiä käsityksiä ja että hän tulkitsee suurimman osan asioista hypnoottisen tilan, ehdollistumisen tai ohjelmoinnin kautta. Useimmat ihmiset eivät halua herätä, koska se on tuskallista.

Sen, joka haluaa pysyvää onnea, on muututtava koko ajan. On virrattava. Muuttua ei voi tahdon voimalla, ei ihanteiden avulla eikä omaksumalla uusia tapoja. Muuttua voi vain tietoisuuden ja ymmärtämisen kautta. Ei tarvitse tehdä mitään, ei reagoida, ei kieltää itseltään mitään, ei taistella mitään vastaan, vain nähdä asian läpi, ymmärtää, oivaltaa ja virrata mukana.
Keinona tietoisuuteen pääsemiseksi on itsehavainnointi. Se tarkoittaa kaiken (itsessä ja ympärillä olevan) katselemista passiivisesti ikään kuin se tapahtuisi jollekin muulle, ilman kommentteja, tuomioita, asenteita, sekaantumista, muutosyritystä tai samaistumista. Kadottaa itsensä, kieltää itsensä, kuolla itselleen. Olla passiivinen, kiintymätön havainnoija. Vain ymmärtää. Ouspenskyn itsemuistanta kuvaa tätä samaa asiaa (Ouspenskyn kirja: ”Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet ”)
Tämä edellyttää kykyä elää nykyhetkessä. Ihmiset haluavat jotain parempaa kuin se mitä heillä on juuri nyt. Heidän pitäisi keskittyä siihen mitä on sen sijaan, että he unohtavat nykyhetken ja haaveilevat tulevaisuudesta tai surevat menneitä. Ei elämä ole jotakin, mitä tapahtuu meille sillä aikaa, kun meillä on kiire tehdä muita suunnitelmia. Kun heräämme, huomaamme elävämme nykyhetkessä ja maistavamme jokaista hetkeä sitä mukaa kun elämme sitä.

De Mello oli itse psykologi ja harjoitti psykoterapiaa, mistä syystä hän halusi käsitellä myös hengellisyyden ja psykologian eroja. Hän sanoo, että psykologia siirtää pommin sylistämme penkin alle. Terapia voi lievittää kipua, mutta samalla pitää ihmiset unessa, hengellisyys kehottaa kärsimään pohjaan asti, tarpeekseen ja tämän kautta ihmiselle on mahdollista herätä. De Mello käyttää vertauskuvana syövän hoitoa: ”On kysymys siitä tarjotaanko syöpään kivun lievitystä vai leikkausta”.

De Mellon mukaan viisaus ei ole mitään hankittua, vaan syntyy, kun puramme käsitteidemme, ehdollistumisiemme ja leimojemme rakentamat esteet. Ensiksi on päästävä kosketuksiin kielteisten tunteiden kanssa, joista ei yleensä olla edes tietoisia. Toiseksi tulee ymmärtää, että tunteet ovat meissä, eivät todellisuudessa. On lakattava yrittämästä muuttaa todellisuutta ja toisia ihmistä. Kolmanneksi ei koskaan saa samaistua tunteeseen eikä määritellä ”tosiminäänsä” tunteesta käsin. Tämä aiheuttaa jatkuvaa ”tunneheiluntaa” positiivisten ja negatiivisten tunteiden välillä. Lopuksi on ymmärrettävä, että muutoksen on lähdettävä itsestä. Ensin on tultava tietoiseksi asioista, sitten ajatuksista ja lopuksi ajattelijasta. Pohjimmaltaan etsitään ajattelijaa.
”Havahtuminen” on opaskirja elämään – kirja, joka on luettava sydämellä – kirja, joka on oivallettava. Suosittelen.

Anja Rautajoki
 

TAKAISIN KIRJALLISUUSLUETTELOON