Ultran kirja-arvostelu

Et ole yksin VII

Luule Viilma

Suom. Mare Muhonen

2008, 266 s.

Virolaislääkäri Luule Viilma jätti henkisen perintönsä kirjoitusten muodossa. Nyt suomeksi ilmestynyt Et ole yksin -sarjan seitsemäs osa käsittelee ennen muuta syyllisyydentunteita, niiden syntyä ja niiden aiheuttamia seurannaisilmiöitä ja sairauksia. Railakkaasti kirja lähtee liikkeelle muistuttamalla kirkon luomasta harhaopista, että sukupuolielämä olisi syntiä jota pitää peitellä. Viilman mukaan kaikkein painavin syyllisyydentunne on uskonnollisesta pelosta syntynyt eli synti. Seksuaalisuuteen liittyvät syyllisyydentunteet aiheutuvat varmasti muistakin kuin uskonnollisista lähtökohdista, mutta tärkeintä on se, millä tavalla yritämme niitä käsitellä ja vapautua niistä.

Viilma esittää lukuisia suorasukaisia esimerkkejä miehen ja naisen välisten suhteiden ongelmista, niiden seurauksista ja korjaamisesta. Useissa kohdin – kuten muissakin Viilman kirjoissa – tulee mieleen, että tekijä vetää hieman yleistäviä johtopäätöksiä, jotka eivät päde joka tilanteeseen. Muutoinkin Viilman ajatuksia lukiessa huomaa, että ne ovat syntyneet takavuosien Viron olosuhteissa, jotka eivät kaikilta osilta ole verrannollisia meidän kulttuuriimme. Vai mitä ajattelette ohjeesta: ”Julmuutta ei ole rakkaudesta annettu selkäsauna, vaan rakkaudeton, antamatta jäänyt selkäsauna”? Pätevä ajatus sen sijaan on: ”Ihmiset ovat yhä suurempia mestareita elämänsä sotkemisessa, niin että lääkäritkään eivät enää ymmärrä heidän sairauksiaan.”

Viilman kaltainen lääkärintiedon, selvänäköisyyden ja henkisen ymmärryksen yhdistelmä on niin harvinaislaatuinen, että siitä kannattaa ottaa vaarin. Hänen kirjojaan lukiessa huomaa, että lähes kaikki vaivat ovat pohjimmiltaan psykosomaattisia, häpeän, vihan ja muiden turhien negatiivisten tunteiden aiheuttamia, ja että suuret ongelmat ovat seurausta pienten ongelmien kasautumisesta. Kirjoittaja esittää tuttuun tapaansa loputtomasti sekä kokemukseen perustuvia että intuitiivisia diagnooseja, joita lukijat voivat soveltaa omaan elämäänsä.

Hyvän kirjan rikkaan sisällön omaksuisi paremmin jos teos olisi toimitettu kunnolla. Vuolaan tekstivirran poukkoiluineen asiasta toiseen olisi voinut ryhmitellä selkeämmin ja otsikoida yleisotsakkeita yksityiskohtaisemmin. Silloin kirjan lukeminen ei tuntuisi niin kaaosmaiselta ja sen antiin olisi helpompi palata uudelleen.

Valtavan paljon syvää viisautta löytyy Luule Viilman kirjoista. Niitä kannattaa lukea hitaasti ja ajatuksella niin löytää helmiä helmien perästä.

Heikki Juutilainen

Aloitussivulle