Ultran artikkeli ja kirja-arvostelu

Luule Viilma:  Et ole yksin

Alkuperäinen teos: Ellujäämise opetus III.
Käännös: Mare Muhonen ja Mika Keränen.

Haapsalu, Eesti,  2001, 322 s.

Kirjailija Luule Viilma on yli 20 vuotta ammatissaan toiminut gynekologi, joka kirjoissaan yhdistää lääkärintaitonsa ja -tietonsa, uskomuksensa ja elämänkokemuksensa. Niinpä kirja onkin merkillinen yhdistelmä lääketiedettä, esimerkkejä elävästä elämästä ja pohdintoja ihmismielen voimasta.

Kirjan suomenkielinen nimi Et ole yksin on lohduttava ja kannustava. Viileyttä huokuvassa kansikuvassa on laudoista tehty polku järven rannalla. Kirjailija tuokin mieleen räväkän eräoppaan, joka on päättänyt retuuttaa opastettavansa tuota polkua pitkin perille jonnekin lämpimään vaikka tönimällä ja pienellä piiskauksella, jollei hyvä sana ja suostuttelu auta.

Kirjan alkupuolella minua häiritsikin Viilman opettavainen, jopa saarnaava sävy. Sitten huomasin, että se johtui hyvin ymmärrettävästä syystä: ihmisten kovakalloisuudesta. On tosiaan uskomatonta, kuinka monet ihmiset kokevat lääkärin velvollisuudeksi parantaa heidän ruumiinsa, jota he itse eivät hoida, jolle eivät anna tarpeeksi liikuntaa ja jolle syöttävät epäterveelliseksi tiedettyä ruokaa. Ja tämä on vasta se näkyvä osa.

Kirjailijan varsinainen harmistuneisuus kohdistuu siihen, etteivät ihmiset kiinnitä huomiota myöskään ajattelunsa, tunteidensa ja käyttäytymisensä sairauksia aiheuttavaan vaikutukseen. Kuitenkin tiedetään ja tunnustetaan jo yleisesti, että on monia sairauksia, jotka voitaisiin välttää, jos ihmiset vain kuuntelisivat tarkemmin itseään. Mikseivät he sitten sitä tee?

Viilma selittää asiaa jälleensyntymisestä ja henkisestä kehittymisestä lähtien. Hänen mukaansa yksilön sairastamiseen vaikuttaa sekä tämän oman ajattelumalli että hänen vanhempansa, lähipiirinsä, ja viime kädessä koko yhteiskunta. Kuitenkin vaikeastakin sairaudesta on Viilman mukaan mahdollista parantua, kun vain oppii ajattelemaan oikein ja ottaa itse vastuun itsestään.

Koko kirjan idea kiteytyy Viilman seuraavaan virkkeeseen: "Jos ihminen ajattelee oikein, silloin hän myös hengittää oikein, liikkuu sopivasti, hänen ruokatottumuksensa ovat oikeat, hän elää sosiaalista elämäänsä oikein ja on tyytyväinen elämäänsä."

Kirjailija itse on sanonut, että hänellä on monia vastustajia, jos kohta kannattajiakin. En yhtään ihmettele, sillä kirjasta on kohtuullisen helppo löytää kohtia, joista voisi saivarrella. Esim. se, että Viilman mukaan nuha on seurausta loukkaantumisesta. Väkisinkin tulee mieleen kysymys, miksi ihmiset loukkaantuvat toisilleen erityisen helposti juuri syksyllä ja talvella ja miksi loukkaantuvaisuus on tarttuvaa? Mutta unohdetaan tämä kysymys, sillä kirjassa on tosiaan mielenkiintoisia esimerkkejä ihmisten ajattelutavoista, sairastumisista ja parantumisista.

Kunhan tätä lukiessa muistaa, ettei kirja ole tieteellinen tutkimus, eikä siis kiinnitä huomiota pieniin ristiriitaisuuksiin ja määrittelyjen puuttumiseen eikä ota kaikkea ihan sanatarkasti, tämä kyllä herättää ajatuksia. Erityisesti kannattaa muistaa, että osin kärkevänkin motkotuksen takana on varmasti hyvä tarkoitus.

Tiina Mänttäri

TAKAISIN