Ultran DVD-arvostelu

 

The Shift – Löydä elämäsi tarkoitus
Wayne W. Dyer

Ohjaus Michael Goorjian
120 min + 3 tuntia extramateriaalia

Elokuva suomenkielisillä teksteillä, extramateriaaleissa ei tekstitystä
TUPLA- DVD !



Minua hieman pelotti alkaa katsella Dr. Wayne W. Dyeristä tehtyä elokuvaa
The Shift, sillä niin houkutteleva kuin ajatus henkisestä elokuvasta onkin,
en ole tähän päivään mennessä nähnyt henkistä elokuvaa, joka ei olisi
tuottanut minulle pettymystä. Erityisen suuria pettymyksiä ovat olleet
filmatisoinnit henkisistä seikkailuromaaneista. Kirjaa lukiessa jokainen kun
kuvittaa rivien välit täyteen sitä, mikä sillä hetkellä on omalla henkisellä
tiellä ajankohtaista ja tärkeää. Ja se, mikä ei ole, menee kuin itsestään
ohi.. Elokuvaa katsellessa sitten seurataankin sitä, mikä ohjaajalle on
ollut tärkeää.

Tämä oli siis aiempi kokemukseni henkisistä elokuvista, kunnes aloin katsoa
The Shiftiä. Aluksi luulin katselevani dokumenttiä, mikä oli mennyt pahasti
pieleen. Wayne W. Dyer yrittää antaa filmiryhmälle haastattelua, mutta
ohjaaja tappeleekin tuottajan kanssa taustalla puhelimessa ja kamera- ja
äänimies alkavat aikansa kuluksi kysellä Dyeriltä elämän viisauksia. Kun
tähän sekoitetaan kolme eri tarinaa, joiden päähenkilöt läpikäyvät elämänsä
kvantummuutokset, kuvausryhmän nuotio-illat, uskomattoman kaunis Hawajin
luonto sekä Dyerin kuolemattoman runolliset ja koskettavat lausahdukset, on
valmiina keitos, joka on täynnä yllättäviä käänteitä ja mistä ei kerta
kaikkiaan saa tarpeekseen. Katsoin elokuvan useaan otteeseen, ja joka kerta
mielikuvani sen nerokkuudesta vahvistui.

The Shift tarkoittaa siirtymää ihmisen elämän aamusta elämän iltapäivään:
se, mikä aamulla oli totta, muuttuu iltapäivällä valheeksi. Ihmiselämän
aamua hallitsevat kunnianhimo, halu "tulla joksikin", pärjätä, ansaita rahaa
ja tulla hyväksytyksi. Elon iltapäivällä heräämme huomaamaan, etteivät
ulkopuoleltamme syötetyt arvot välttämättä olekaan se, mitä elämältämme
haluamme.
Itapäivällä elämään haetaan todellista tarkoitusta. Silloin aletaan
ymmärtää, että kaikki mitä tarvitsemme on jo meillä. Meillä on kyky vetää
puoleemme mitä vain tarvitsemme. Jumalan valtakunta on jo meidän jokaisen
sisällä - tässä ja nyt. Meidän tulee vain löytää todellinen luonteemme.

Vaikka elokuva onkin fiktiivinen ja käsikirjoitettu, se pohjautuu täysin
Dyerin joulukuussa 2007 pre-production ryhmälle antamille haastatteluille.
Dyer ei siis "näyttele" elokuvassa lainkaan, puhuu vain asioista, joista on
kirjoittanut ja luennoinut vuosikausia muutenkin.
Elokuvan koskettavin anti on ehdottomasti Dyerin tapa puhua sydämellään:
suoraan sydämestä rehellisesti ja rakkaudella ilman minkäänlaista häpeää.
Wayne W. Dyer on Shiftissä erittäin vakuuttava ja aito, mutta ennen kaikkea
kuitenkin rehellinen. Dyerin itsensä elämän aamuun ei ole kuulunut pyhyys ja
henkinen kypsyys ja hän kertoo koskettavasti matkastaan elämänsä aamusta
kohti sen iltapäivää. Hänen rehellisyytensä on todella koskettava, sillä
Dyerin kertomuksiin, (vaikka osa niistä on "ei-niin-kivoja"), ei tunnu
liittyvän minkäänlaista häpeää tai katumusta. Hän muistelee avoimesti sydän
kämmenellään nuoren miehen egoaan ja myhäilee kaikelle sille, mihin se
aikoinaan hänet sotki. Kuuntelemalla Dyerin omaa matkaa kohti elämänsä
iltapäivää karisee katselijaltakin häpeänrippeita ja liikahtelu kohti omaa
kvantummuutosta alkaa. Tuntuu, kuin vain katselemalla tätä ajattoman
viisauden täyttämää vanhaa miestä, elämän todelliset tarkoitukset
kirkastuisivat katsojallekin hetkeksi.

Tämä onkin koko elokuvan tarkoitus: saada suuria massoja liikahtelemaan
kohti kvantum hetkeä, kohti elämän iltapäivää. Elokuvan katsomisen kynnys on
paljon matalampi, kuin kirjan lukemisen ja on paljon ihmisiä, jotka eivät
edes harkitsisi henkiseen kirjallisuuteen tutustumista. Elokuvia sen sijaan
katsovat kaikki. Dyerin ja koko filmiryhmän tavoitteena onkin osallistua
maapallon tietoisuustason nostamiseen The Shiftin avulla.

Elokuvan ohjaaja Michael Goorjian on itsekin näyttelijä. Esikoisohjauksensa
hän teki Hay Houselle: Louise L. Hayn "You can heal your life"-elokuvan.
Itse asiassa on kiehtovaa, että ideä The Shiftin monitasoisuudesta ja eri
kertomusten yhdistämisestä tuli juuri Louise L. Hayltä. Koska Goorjian on
itse näyttelijä, hänellä on syvät verkot Hollywoodissa ja hänen on
onnistunut koota The Shiftiin merkityksellinen näyttelijäkaarti: Portia
deRossi, Michael DeLuise, Ed Kerr, Shannon Sturges, jne.

Elokuva sopii todella hyvin kaikille riippumatta siitä missä vaiheessa oman
elämänsä polkua on. Elokuvan pituus on 120 minuuttia. Lisäksi Bonuslevyllä
yli 3 tuntia lisämateriaaleja, etupäässä Wayne D. Dyerin haastatteluja.


Anna Kauppila

 


Kustantajan esittely

Tässä inspiroivassa ja viihdyttävässä elokuvassa Wayne Dyer jakaa välineitä siihen kuinka jokainen voi löytää omat kykynsä ja elämäntarkoituksensa. Elokuva yhdistää kolme erilaista tarinaa. Liian kunnianhimoinen liikemies, kahden lapsen äiti, joka yrittää löytää itsensä sekä elokuvaohjaaja, joka  yrittää luoda nimeä filmialalla. Saat seurata heidän matkaansa onnettomasta ja stressaantuneesta mielentilasta ymmärtämään syvästi elämän tarkoituksen ja  muuttamaan sitä onnellisemmaksi.

Tohtori Wayne W. Dyer kansainvälisesti tunnustettu kirjailija ja henkilökohtaisen kehittymisen luennoitsija. Hän on kirjoittanut kolmisenkymmentä kirjaa ja vaikuttanut tuhansissa radio- ja TV-ohjelmissa. Monet hänen kirjoistaan ovat nousseet kansainvälisten myyntilistojen kärkeen. Wayne on työskennellyt myös professorina St. John's Universityssa  New Yorkissa.

Kieli: Englanti Tekstitys: Suomi, ruotsi, norja ja tanska
Tuotantovuosi: 2009
Kesto: 120 min
Ohjaaja: Michael Goorjian
Extrat: 180 min. (Wayne W Dyerin haastatteluja)

  

Aloitussivulle