Ultran DVD-arvostelu

 

 

Peter Russell

Ihmiskunnan mieli

DVD elokuva 85 min.
Fonix music & film
Kieli englanti, tekstitys suomi

 

Peter Russellin dvd on jaettu kolmeen pienelokuvaan, joita ovat Global Brain, White Hole in Time ja From Science to God. Käsittääkseni kaikki nämä elokuvat perustuvat Peter Russellin kirjoittamiin samannimisiin kirjoihin. Taustatutkimusta tehdessäni huomasin, että englantilainen Russell on opiskellut aika monialaisesti. Hänen opintonsa käsittivät matematiikkaa, teoreettista fysiikkaa, kokeellista psykologiaa ja esimerkiksi transkendenttistä meditaatiota, jota hän opiskeli Intiassa. Dvd:n takakansi sanoo häntä tutkija, filosofiksi.

No sitten itse elokuvaan, tai paremminkin sanottuna, dokumenttiin. Ensimmäisenä kuvallisessa puolessa kiinnitti huomiota jokunen vanhahtavan näköinen otos, kuin suoraan 90-luvulta. Se ei kuitenkaan haitannut itse sisältöä, joka oli laatukamaa. Russellin ajatukset herättivät paljon kysymyksiä. Eniten pidin White Hole in Time - osiosta, jonka sanomasta voisin olla lähes täysin samaa mieltä. Kyseessä on ajatus mielenrauhan saavuttamisesta pyrkimällä onnelliseen elämään.

Ihminen ei tarvitse rahaa tai materiaa onnen saavuttamiseen. Kyky elää tässä hetkessä on ratkaisevaa. Miksi pyrkiä saavuttamaan sellaista, mikä on saavuttamattomissa? Ostaessasi jonkun kalliin tuotteen saat siitä tyydytystä, mutta vain väliaikaisesti. Kun pystyy keskittymään tähän hetkeen, muut asiat tulevat tärkeiksi.

Muita mielenkiintoisia ajatuksia olivat esimerkiksi Gaia-hypoteesi - Ajatus siitä, että koko maapallo on yksi elävä organismi. Tai tietoisuuden uusi aikakausi: Varhaisen kielen kehittymisestä olemme tulleet siihen pisteeseen, että nyt pystymme siirtämään informaatiota lähes valon nopeudella maapallon toiselta puolelta toiselle. Entä miksi maailmalla käytetään 1000 miljardia dollaria rahaa aseisiin vuodessa, kun jo noin 800 miljardilla dollarilla saataisiin varmistettua lajimme selviytyminen uhkaavista väestönkasvun ja ruoantuotannon ongelmista?

Muistan hyvin, kun lukiossa ollessani biologian opettajamme sanoi kertovansa vasta-argumentin aina, jos jossain asiassa olisimme pitäneet ihmistä pidemmälle kehittyneenä kuin muut eläimet. Vaikka Russell kertoo, että delfiinit saattavat olla meitä älykkäämpiä, olisi mukava kuulla mitä opettajamme olisi sanonut ajatukselle siitä, että vain ihminen pystyy tiedostamaan omat havaintonsa maailmasta ja pohtimaan niitä.

Russell itse puhuu jokaisen dokumentin taustalla selkeällä äänellä ja jopa näyttäytyy yhdessä pätkässä. Musiikkina soitetaan ainakin Vangelista, joka sopii mielestäni passelisti dokumentin taustalle. Eräs asia, mikä kiinnitti huomiota oli WTC-tornin käyttäminen alustana eliölajien aikaskaalan hahmottamisessa. Filmi on tehty pari vuotta sitten, joten voisi ihmetellä miksi kaikista maailman pilvenpiirtäjistä esimerkiksi on otettu juuri WTC-torni. Joko se on Russellin kieroutunutta huumorintajua, tai sitten kyseessä on vain vahinko. Loppujen lopuksi Russellin dvd muistuttaa meitä monista ongelmista, joita maapallomme on kohtaamassa ja käsittelee juuri nyt. Ja niin kuin dokumentissakin sanotaan: Kiinassa sana "kriisi" ei tarkoita pelkästään negatiivista tapahtumaa, vaan myös mahdollisuutta. Mahdollisuutta muuttaa asiat oikeaan suuntaan.

 

Kimmo Kuningas

  

Aloitussivulle