Ultran CD-arvostelu

 

 

 

HARMONIAHUONEEN LIVE KURSSI- JA MEDITAATIOHARJOITUS–CD:ITÄ
Uuden ajan hoitamista ja vaikuttamista omaan hyvinvointiin

Harmoniahuoneen kurssi cd:t ovat uutta Suomessa. Ne ovat tarkoitettu henkilöille, jotka tahtovat kehittää henkisyyttään ja kykyjään vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Nykyään niin moni tahtoisi kohentaa hyvinvointiaan, opetella meditoimaan, saada energialauksia jen. Ja silti ei aika riitä tai ole mahdollisuutta mennä töiden jälkeen iltarkurssille tai käyttää viikonloppuaan siihen.

Nämä kurssi cd:t tulivat Sari McGlinn’in kurssilaisten pyynnöstä, he pyysivät, että voivat kuunnella hyviksi kokemiaan harjoituksia uudestaan ja uudestaan kotioloissa. Samoin meille sateli runsaasti pyyntöjä, että tarjoamme palveluitamme myös pienille paikkakunnille. Näin ne cd:iden kautta toteutuivat.

Cd-levyjen harjoitukset rentouttavat, vahvistavat intuition toimintaa ja niiden aikana kuulijat ohjaavat sisäisen viisautensa kautta itseensä uutta energiaa, kohottavat energiatasoaan ja tietoisuuttaan. Tämä on ’uudenlainen’ tapa hoitaa itseään vaikuttamalla ajatuksien ja mielikuvien kautta kokonaisuuteensa ja saaden mielikuva-energia ohjauksien kautta lisää energiaa kokonaisuuteensa.

Sari McGlinn on monipuolinen ja kokenut henkisen hyvinvoinnin kouluttaja. Hänen kursseillaan on välitön ja rakastavan iloinen tunnelma. Ohjaamissaan harjoituksissa Sari kuljettaa kurssilaisensa kokemaan energeettisiä kokemuksia, jotka kohottavat kuulijan energiavärähtelyjä, laajentavat tietoisuutta, kehittävät intuitiota ja edistävät henkistä kasvua ja rakkautta.

Sari on kirjojensa, äänitteidensä, kurssiensa, luentojensa ja lehtiartikkeleidensa kautta vaikuttanut kymmenien tuhansien suomalaisten henkiseen hyvinvointiin ja kasvuun. Hän on kehittänyt useita hoitomuotoja ja koulutuksia. Sari on perustanut Harmoniahuone Oy:n ja Somsolan kivikaupan sekä edistänyt kivillä hoitamisen tietoutta Suomessa.

 

 

Sari McGlinn:

LEMURIAN KRISTALLITIETOUS 1
Tietoa ja ohjattuja energisointiharjoituksia

Harmoniahuone 2008

 

Lemurian kristallitietous 1 CD-kokonaisuus on kolmas Harmoniahuoneen julkaisema Sari McGlinnin kurssinauhoite. Sen tarkoituksena on mahdollistaa kurssille osallistuminen niillekin, jotka eivät fyysisen välimatkan tai muun esteen vuoksi pääse osallistumaan kursseille. Kahden CD:n julkaisussa on läsnä kurssilaisten ryhmänä aktivoima korkea energia, joka saa CD:n kuuntelijankin energiatason värähtelemään automaattisesti korkeammalla hänen kuunnellessaan CD:tä. Vaikutus tietenkin voimistuu mitä useammin CD:tä kuuntelee.

Kaikki Sari McGlinnin kurssit ovat erilaisia, sillä kurssipäivinä hänen kauttaan kanavoituu aina se tieto, joka on juuri läsnäolevalle ryhmälle tarpeellista. Tämä Lemurian kristallitietous 1 kokonaisuus painottuu mereen enemmän kuin mikään muu aiempi samalla nimellä kulkeva kurssi.

Sari McGlinn kuvailee merta isoksi kirjaksi, josta tulee lähitulevaisuudessa löytymään ja avautumaan meille paljon tärkeää tietoa.

Nauhoitteella tehdään matka merten syvyyksiin, jossa vastaanotetaan tietoa otsachakran kautta valailta. Valaat johdattavat kuuntelijan merten syvyyksistä löytyvälle energia-aukolle, jonka kautta siirrytään korkeampiin ulottuvuuksiin.

Loppukurssista tehdään vielä vapaamatka Kaikouran ranta-aallokkoon käyttäen sieltä tuotuja kiviä kolmannella silmällä matkustusnappeina.

Lemurian kristallitietous on Sari McGlinnin itsensä kanavoimaa tietoa aiheesta. Sen peruselementteihin kuuluvat maa- ja taivaskristallien haku Maailmankaikkeuden koulutuskeskuksesta ja niiden istutus kurssilla luotaviin maa- ja taivaschakroihin, joihin rakennetaan myös egolle ja intuitiolle uudet kodit, sen jälkeen kun niiden välille on tehty uusi yhteistyösopimus. Maa- ja taivaskristallit linkittävät meidät yhteyteen samanaikaisesti sekä maahan että koko universumiin. Atlantiksen tuhouduttua nämä tärkeät kristallit otettiin meiltä pois. Nyt on vihdoin koittanut aika, jolloin ne annetaan meille takaisin. Maa- ja taivaskristallin aktivoinnin tuloksena on Maailmankaikkeuden keskukseen luotu yhteys ja kanava, johon voidaan palata myöhemmin koska vain. Myös Lemuriaan matkataan kurssin aikana useita kertoja opiskelemaan kristallitietoutta ja aktivoimaan mm. oma pyhyys.

Lemuriassa tehdään nauhoitteella myös erilaisia ernergiaharjoituksia. Korkeaa energiaa kierrätetään kehossa eri tavoin soluja uudistaen, hoitaen ja eheyttäen. Sari opettaa myös, kuinka kristallien kanssa kommunikoidaan sekä sulaudutaan niiden kanssa ykseydeksi.

Tämän nauhoitteen kuuntelijalta ei vaadita mitään aiempaa Lemuriatietoutta, sillä Sari opettaa ja alustaa jokaista harjoitusta ja aktivointia. Jälkeenpäin niitä puretaan ja osallistujat kertovat kuinka ne kokivat. Näin kuuntelija pääsee vertaamaan omia kokemuksiaan toisten kokemuksiin, vaikka tekisikin harjoitukset yksin kotonaan.

Koostetta voi hyödyntää hyvin myös tavallisessa arjessa, vaikkei Lemuria niin vetäisikään puoleensa: se antaa vastauksia moniin nykyhetken tapahtumiin.

Jo alkujohdannossa Sari McGlinn puhuu muutoksista: kuinka nyt jo mennyt vuosi 2008 on ollut täynnä muutoksia, onhan vuoden aikana ollut huimia energiapäivityksiäkin. Hän painottaa meidän kaikkien olevan nyt isossa uudessa muutosten pyörässä, koska olemme vihdoin päästäneet irti vanhoista, raskaista energioista. Sari McGlinn pyytää kiinnittämään huomiota siihen, mitä luonnossa tapahtuu: hirmumyrskyjä, tulvia, äkkinäisiä sotia, yms. Kaikkia näitä asioita tapahtuu tässä ajassa myös jokaisen yksilön sisällä. Ympäröivä maailma toimii sielun peilinä ja huomioimalla ja tarkkailemalla ulkoisia peilauspintoja voi itseään työstää nopeaan tahtiin. Kurssilla saa myös ohjeita, kuinka jokainen voi osaltaan auttaa maapallon kriisikeskuksissa asuvia ihmisiä.

Anna Kauppila


 

KUSTANTAJAN ESITTELY:

Kaksi Cd-levyä DVD-kotelossa. Mukana tietoliite cd:n sisällöstä.
Kesto 140 minuuttia, josta energisointiaharjoituksia 76 minuuttia (7 harjoitusta).
Kustantaja Harmoniahuone Oy
Ilmestynyt 17.10.2008

Suositun henkisen kouluttajan ja kirjailijan ohjaamien harjoitusten kautta kuulija saa yhteyden Lemurian syvälliseen rakkauteen ja kauneuteen. Kuulija voi kokea myös muistumia, kokemuksia tai mielikuvia tästä rakkaudesta ja henkisestä viisaudesta. Ct:t sisältävät tietoa kristalleilla ja kivillä työskentelystä sekä tavoista hoitaa itseään, läheisiään ja maapalloa. Cd-levyillä on mm. maa- ja taivaschakrojen ja kristallien aktivoinnit, tietoa Lemuriasta ja kristallitietoudesta. Puheosuuksien (61 min) lisäksi levyillä on seitsemän energisointiharjoitusta, kestoltaan yhteensä 76 min. Cd kotelon sisällä on kurssin harjoituksista kertova ohjepaperi.

CD 1.
01 Johdanto  02:42
02 Energisointiharjoitus: Maa-ja taivaschakrojen –ja kristallien aktivointi  13:02
03 Energisointiharjoitus: Ryhmämatka maailmankaikkeuden keskukseen  16:52
04 Edelliseen harjoitukseen liittyvää tietoa  14:44
05 Energisointiharjoitus: Ulottuvuusuinti valaiden kanssa  10:57
06 Valaiden ja vesistöjen energeettisistä merkityksistä  04:31 

CD 2.
07 Tietoa Lemuriasta ja kristalleista  13:14
08 Johdatus Lemurian kristallitietoisuuteen  09:03
09 Energisointiharjoitus: Matka Lemurian kristallitietouteen  19:01
10 Tietoa Lemurian kristallimatkasta  20:20
11 Energisointiharjoitus: Kristallihoito omalle keholle  07:49
12  Energisointiharjoitus: Matka Kaikouraan  05:10
13 Energisointiharjoitus: Maadoittavilla kivillä tehtävä maadoitus  04:08

Cd:t on nauhoitettu 2.2.2008 pidetyllä Lemurian kristallitietouden kurssilla.

Kannen kuva: Sari McGlinn

 

  

Aloitussivulle