Byron Katie

"The Work"-menetelmä

Byron Katien kehittämä menetelmä The Work auttaa tunnistamaan ja kyseenalaistamaan pahaa oloa aiheuttavia ajattelutapoja ja saavuttamaan sisäisen rauhan. Byron Kathleen Reid sairastui noin kolmenkymmenen vuoden iässä vakavaan masennukseen, jota kesti yli 10 vuotta. Lähes kahden vuoden ajan hän hautoi itsemurhaa eikä juuri liikahtanut vuoteestaan. Eräänä aamuna epätoivon syövereissä velloessaan Katie kuitenkin sai mullistavan oivalluksen: Kun hän ajatteli, että asioiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat (Mieheni pitäisi rakastaa minua enemmän", "Lasten pitäisi arvostaa minua"), hänellä oli paha olo, mutta kun hän tyytyi siihen, miten asiat olivat, hän saavutti mielenrauhan. Katie ymmärsi, että hänen masennuksensa ei johtunut ympäröivästä maailmasta vaan siitä, miten hän itse sen näki.

Ihminen etsii onneaan väärässä järjestyksessä. Yritämme saada maailman taipumaan omien ajatustemme mukaiseksi, vaikka meidän olisi tärkeämpää kyseenalaistaa omat ajatuksemme. Kun opimme kohtaamaan todellisuuden sellaisena kuin se on, saavutamme uskomattoman riemukkaan vapauden tunteen. Sen mahdollistaa kysymysmenetelmä The Work, jonka Byron Katie on kehittänyt oivallustensa pohjalta. Hänet, itsetuhoisen keski-ikäisen naisen, menetelmä nosti vuoteen pohjalta ja täytti rakkaudella kaikkea sitä kohtaan, mitä elämällä on tarjota. 

Vuodesta 1986 lähtien Byron Katie on esitellyt menetelmäänsä yleisötilaisuuksissa miljoonille ihmisille ympäri maailman. Hän on tehnyt sitä tunnetuksi myös yritysmaailmassa, yliopistoissa, koululaitoksessa, seurakunnissa, vankiloissa ja sairaaloissa. Todellisuus on se mitä se on. Todellisuuden kanssa ristiriidassa olevat uskomukset ovat kaiken ihmisten pahoinvoinnin takana. Kun mieli on kirkas, ainoa mitä ihminen kaipaa, on todellisuus. Tosiasioiden kiistäminen on yhtä järkevää käytöstä kuin kissan haukkumaan opettaminen. Todellisuutta ei käy muuttaminen. Silti yritämme ajatuksissamme muuttaa tosiasioita toisiksi kymmeniä kertoja päivässä. ”Ihmisten pitäisi olla kiltimpiä". "Lasten pitäisi käyttäytyä kunnolla". "Mieheni (tai vaimoni) pitäisi olla samaa mieltä kanssani". "Minun pitäisi olla hoikempi (tai kauniimpi tai menestyneempi)". Nämä ajatukset pyrkivät muuttamaan todellisuuden toiseksi kuin mitä se on. Kuulostaa ehkä masentavalta, mutta masentavaa se onkin. Kaikki ihmiskunnan stressi aiheutuu siitä, että yritämme taistella todellisuutta vastaan.

The Work -menetelmään vasta tutustuneet ajattelevat usein, että todellisuutta vastaan on taisteltava, jotta pysyy voimakkaana - jos hyväksyy todellisuuden, saattaa muuttua passiiviseksi ja jopa täysin toimintakyvyttömäksi. Näille ihmisille vastaan aina kysymyksellä: "Voitko tietää aivan varmasti, että niin on?"" Kumpi näistä ajatuksista pitää sinut voimakkaampana: "Kunpa en olisi jäänyt työttömäksi" vai "Jäin työttömäksi. Mitä voisin tehdä nyt?"

Katie Byronin menetelmä todistaa, että kaiken, mikä on tapahtunut, kuului tapahtua, vaikka emme olisi niin halunneetkaan. Kuului tapahtua, koska tapahtui, eikä sitä tosiasiaa voi muuksi muuttaa. Se ei tarkoita, että hyväksyisimme kaiken tapahtuneen tai katsoisimme sitä läpi sormien. Me vain näemme asiat sellaisina kuin ne ovat, vailla vastustusta ja sisäisen taistelun aiheuttamaa hämmennystä. Ei kukaan halua lastensa sairastuvan eikä kukaan halua joutua auto-onnettomuuteen. Niin kuitenkin tapahtuu jatkuvasti. Mitä hyötyä silloin on taistella mielessään tosiasioita vastaan? Sisimmässämme tiedämme, ettei mitään, mutta emme osaa lopettaa taistelemista.

Rakastan todellisuutta. En siksi, että olen kiinnostunut henkisistä asioista, vaan siksi, että tosiasioita vastaan taisteleminen tekee kipeää. Me kaikki tiedämme, että todellisuus on hyvä sellaisenaan, koska kun taistelemme tosiasioita vastaan, tunnemme olomme jännittyneeksi ja turhautuneeksi emmekä ole tasapainossa. Kun avaamme silmämme tosiasioille, meistä tulee rohkeita emmekä hermostu vähästä. Elämästä tulee yksinkertaista. Ajatuksemme ovat harmittomia, kunnes alamme uskoa niihin. Paha olomme ei johdu ajatuksistamme vaan ajatuksiin takertumisesta, sokeasta uskosta niihin. Vuosikausien takertumisen myötä ajatuksistamme kehittyy uskomuksia, joista on vaikea päästä eroon.

Useimmat meistä uskovat olevansa sitä mitä ajattelevat olevansa. Itse huomasin eräänä päivänä, etten hengittänyt – minut pantiin hengittämään. Sitten huomasin myös, että en ajatellut – minut pantiin ajattelemaan. Ajatukset eivät ole henkilökohtaisia. Heräätkö koskaan aamuisin sanoen itsellesi: "Enpä taida ajatella tänään mitään"? Myöhäistä! Ajattelet jo. Ajatukset vain ilmestyvät jostain ja häipyvät saman tien kuin pilvet vaelluksellaan taivaan poikki - ne tulevat ja menevät. Ajatuksista ei ole harmia, ellemme takerru niihin ja ala uskoa, että ne ovat totta. Kukaan ei ole koskaan onnistunut hallitsemaan ajatuksiaan, vaikka jotkut niin väittävätkin. Minä en hylkää ajatuksiani – minä kohtaan ne ymmärtäen. Silloin ne antavat minulle rauhan.

 

  

Aloitussivulle