Olen ollut kiinnostunut astrologiasta
pidemmän aikaa, lukenut oppaita ja astrologisia teoksia sekä surffaillut
monella eri astrologisella sivustolla, tulostellut karttoja ja
mielenkiinnolla lukenut analyysejä näistä. Silti minua on jäänyt
vaivaamaan se seikka alan kirjallisuudessa, että joko astrologiset oppaat
hädin tuskin raapaisevat aihepiirin pintaa, tai sitten ne sukeltavat
sellaisiin Saturnuksellisiin syvyyksiin että en kykene enää
verenpaineiltani sisäistämään alan termistöä, saati sitten muutakaan
tietoa, ja turhautuneena teokset lentävät Marsin ja Pluton voimalla
käsittämättömässä jousikaaressa ikkunasta pihalle… Mutta ei hätää, sillä
aiheeseen on tullut virkistävä ja poikkeuksellinen uutuus.
Maarit Laurento on kirjoittanut
astrologiasta inspiroivan teoksen 'Astrologiaa aloittelijoille, opi
tekemään tulkinta'. Tämän kirjan avulla opitaan vaihe vaiheelta tekemään
astrologisia tulkintoja. Kirjan mukana tulee myös cd-levy josta saa
tulostettua pdf-tiedostona tyhjiä karttapohjia piirtämistä ja analyysejä
varten sekä cd:n ja internetin välityksellä pääsee kätevästi tekemään
kirjaan liittyviä tehtäviä ja harjoituksia. Lopuksi voi suorittaa vielä
aiheeseen liittyvän tentin, tasokokeen johon halutessaan saa astrologi
Maaret Laurennon henkilökohtaisen kommentin sähköpostiviestinä.
Pikkuhiljaa alan hahmottamaan mitä
karttani minulle kertoo. Ensimmäistä kertaa astrologia ei vaikutakaan
käsittämättömältä salatieteeltä, ymmärrän vihdoin ja viimein mitä
planeetat ja niiden eri aspektit merkitsevät kartalla kun ne osuvat
johonkin tiettyyn merkkiin, tai ovat jonkun huoneen sisällä,
käsittämätöntä!
Kirja toimii oppikirjana ja käytännön
oppaana astrologisen tulkinnan maailmaan. Maarit Laurento on jakanut
teoksen johdonmukaisiin kokonaisuuksiin. Omaa karttaani silmällä pitäen
kirjailen ylös paperille merkittäviä asioita joita alan omasta kartastani
kirjan avulla hahmottamaan. Käyn läpi aurinkomerkin, kuumerkin, kartan
painotukset ja kuviot sekä nousevanmerkin… Jouhevasti siirryn
planeettoihin ja huoneisiin, ja näistä syvennyn aspekteihin, kiinnitän
huomioni hallitseviin tekijöihin ja erittelen vielä merkittäviä näkymiä
analysoitavaksi. Alan ymmärtämään tätä planeettojen ja merkkien kummaa
kieltä. Ennen kuin huomaankaan kirja alkaa olla lopussa, joka hieman
harmittaa sillä olisin niin mielelläni jatkanut analysointia. Innostuin ja
uppouduin aiheeseen niin, että huomasin kirjallisen materiaalin loppuessa
kirjoittaneeni usean sivullisen analyysiä, tehneeni monta taulukkoa,
piirtäneeni karttaan merkintöjä ja tajusin jopa oppineeni kaikki kirjan
symbolit ulkoa, planeetat, merkit ja aspektit, erittäin tehokas teos on
siis kyseessä.
Löysin itselleni tämän teoksen myötä
vanhan mielenkiinnon kohteen aivan uudella ja innostavalla tavalla,
opintoni astrologian saralla siis jatkuvat. Vertailun vuoksi aloin
kiinnostua henkilökohtaisesta analyysistä jonka voisin tilata suoraan alan
ammattilaiselta. Löytäisikö hän kartaltani samoja teemoja kuin minä?
Näkisikö hän jotain mitä en osannut itse yhdistää? Joko tai, harrastukseni
astrologian parissa sai nyt niin paljon polttoainetta koneistoon että
seuraavaksi ajattelin analysoida vielä parin ystävänkin kartat läpi ihan
vain harjoitusta varten uskaltautuakseni internetin välityksellä
lopputenttiin. Tämä asennoituminen näkyykin jo kartallani, stelliumina
neitsyen merkissä huoneessa kuusi, johon on sonnustautunut, Jupiter, Mars,
Kuu ja vielä kaiken kukkuraksi Saturnus, toivottavasti en paljastanut nyt
itsestäni liikaa!
Clare Gardiner