Vuoden Rajatietokirja on valittu
 

 
KIITOS SADOILLE ÄÄNESTYKSEEN OSALLISTUNEILLE!

 

Sisäpiiri – Ufot, sotilaat ja tiedustelupalvelut
Timothy Good

UFO Finland
481 s.
42 e



Nyt se on virallista - eri maiden armeijoiden ja tiedustelupalvelujen raporttien mukaan tunnistamattomat lentävät kohteet ovat olemassa.
Maailmanlaajuisesti tunnetun ufotutkijan vuosien tutkimustyö sisältää lukuisten sotilas- ja tiedustelualan ammattilaisten, lentäjien, poliitiikkojen, sekä tieteentekijöiden haastattelujen lisäksi huippusalaiseksi luokiteltuja asiakirjoja ja raportteja. Teoksessa käydään läpi niin länsimaista kuin maailmanlaajuista ufohistoriaa ensimmäisestä maailmansodasta aina nykyhetken tapahtumiin saakka.

Ultran Avoimet Ovet pidettiin Kylämällä 14.5. leppoisissa tunnelmissa. Päivään mahtui monenlaista. Ensimmäisen luennon piti kuhmoislainen Rea Peltola Puutarhan keväästä. Mielenkiintoa herätti jo viime vuoden avoimissa tutuksi tullut Pekka Kaarakainen. Tällä kertaa hän kertoi Spiritistisestä opista evankeliumin mukaan. Yllätysohjelmaa Ultran tapahtumissa on lähes aina ja tällä kertaa sitä oli Kimmo Ketolan vierailu kirkon tutkimuskeskuksesta. Hän alusti heidän tulevaan Ultraan päätyvää henkisyystutkimusta ja jakoi halukkaille koe vedoksia arvioitavaksi. (Ne taisivat jopa loppua kesken).
Ohjelman kohokohtia oli tietenkin Seppo Plaamin rajatietokirjavalinta. Rivien välistä lukiessani hän oli pitänyt useastakin kirjasta, mutta rajatietokirjavalinnaksi päätyi lopulta ufotutkija-viulistin Sisäpiiri. Oikeaa rajatietoa siis!

  [Klikkaa lisätietoja]

Virallisen rajatietokirjavalinnan jälkeen julkistettiin vilkkaan yleisöäänestyksen voittaja: Jukka Niemisen Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta. Paikan päällä äänestäneiden suosikki taas oli Lähtölaskenta matkalle kotiin.

Loppupäivän ohjelmista vastasivat Irma Weisen kertomalla suomenkielen kummallisuuksista ja sanojen "väärinkäytöstä" hyvällä huumorilla, ja illan kruunasi Plaamien mediaalinen konsertti. Tarkemman raportin Avointen ovien tapahtumista voi lukea Ultrasta 7-8/2011.

Nettiäänestyksen tulokset:

Nettiäänestyksessä rajatietokirjoja kannatettiin usealla sadalla äänellä. Miespuoliset olivat selvästi lähteneet liikekannalle sillä yli puolet äänestäneistä olivat miehiä. Kerrankin näin päin! Nettiäänestyksen voittaja oli Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta, Jukka Nieminen lähes 65% äänisaaliilla. Toiseksi tuli Adamonin aika, Marjut Moisala ja kolmanneksi 2012 – ja sen jälkeen, Diana Cooper.

Kirjoja joiden olisi pitänyt olla mukana valinnassa ei mainittu montakaan. Tässä kuitenkin muutama ehdotus: Sammon arvoitus, E.N. Setälä 2010; Näkijä II, Niina-Matilda Juhola 2010; Suurten mysterioiden avain, Eliphis Lev 2010.

Arvonnan voittaja: Viiden laatukirjan palkinto lähti J. Kanervalle, Keravalle. Ultra onnittelee voittajaa!

 

Tunnelmia avoimien ovien päivänä 14.5.2011


Ultralle ilmaantui kävijöitä tasaiseen tahtiin. Parhaimmillaan kulkuneuvoja oli Ultran ympäristössä n. 50. keskellä olevasta mustasta Cadillacista, polkupyörään ja asuntovaunuun.

Kylämäläinen CountryHelp piti huolta, että pannukahvia ja makkaraa riitti kaikille. Saatavana oli myös maistuvaa kasviskeittoa.

Viikon puolessa välissä ennusteet lupasivat vielä sadetta, mutta kyllähän ne sadepilvet osasivat lauantaina väistää Ultran toimituksen.

Voittajakirjat. Vasemmalla kirjailija Jukka Nieminen yleisön suosikkikirja kädessään. Oikealla Seppo Plaami ja vuoden rajatietokirjavoittaja Sisäpiiri. Keskellä oleva humanoidi kiinnostui myös Ultran hälinästä.

Kirjaharvinaisuudet sekä klassikot kiinnostivat ja varsinkin rajatietokirja ehdokkaat.

Aulikki ja Seppo pitivät päivän lopuksi upean mediaalisen tilaisuuden, joka kesti kaikkinensa lähes 2 tuntia.

Katse kotaan päin! Tätä karvaturria taisi kiinnostaa enemmän vatsan- kuin hengen antimet.
 

Kodan tai saamelaisittain "laavun" naiset ehtivät kiireitten keskellä sentään vilkaista kameraan päin.
 


 

ALOITUSSIVULLE